Ylläoleva otsikko sai aikaan sen, että päässä soi vain

"Our house, in the middle of our street, Our house, in the middle"... (Madness)

Meidän talossamme on 23 kerrosta ja me asumme keskivaiheilla, 10:ssä kerroksessa. En ollut kovinkaan innoissani, kun koti-Suomessa kuulin, että tuleva kotimme on näin korkealla. Muutama viikko ennen muuttoa olimme hotellissa yötä viidennessä kerroksessa ja jo sillä korkeudella minun piti mennä kontilleni lattiasta kattoon olevan maisemaikkunan edessä. Niin, sehän auttaa kovasti, silloinhan sitä on huomattavasti lähempänä maata kuin pystyssä seistessä... Joten ajattelin, että tulevassa kodissa tulen konttaamaan seuraavat kaksi vuotta, ainakin ikkunoiden lähettyvillä. Yllättäen tämä ei vaikutakaan niin kamalalta kuin miltä kymmenes kerros kuulostaa. Toisaalta se johtuu varmaankin siitä, että ulos katsellessa maisemassa näkyy sekä matalia, että korkeita taloja, sekä kukkuloita, joten oma korekallaolo hämärtyy. Ja toisaalta taas makkareiden ja keittiön ikkunoista alaspäin kurkistellessa suoraa pudotusta maahan ei näy, koska olemme niin korkealla. Onko se nyt sitten hyvä vai ei? Olohuoneen ikkuna on maasta kattoon-mallia, mutta silti ei hirvitä, se kai se on pääasia. Ja polvet säästyvät.

(taustalla näkyy joitakin taloyhtiömme taloja, ei kuitenkaan meidän taloa)

Olen ajatellut käydä talon ylimmässä kerroksessa katselemassa maisemia, mutta vielä en ole .. kerennyt.. sinne asti. Joku päivä sitten. Hissillä ylös meneminen vähän hirvittää, kun ajattelee hissin alla avautuvaa kuilua, joten hissimatkan (tai matkojen, pitää sieltä alaskin päästä) ajaksi pitäisi saada kuilu pois mielestä. Arvasit oikein, kärsin korkeanpaikankammosta. Kävin kerran Johannesburgissa vanhassa kultakaivoksessa ja pakkauduime oppaan kanssa hissiin, jolla mainarit ovat aikoinansa kultaa menneet kaivamaan. Kun olimme hississä ja ovet sulkeutuivat, niin ystävällinen opas kertoi, että menemme "vain" jokusenkymmentä metriä maan alla olevaan, ensimmäiseen käytävään ja lisäsi vielä, että hissikuilu tosin jatkuu vielä kilometrin verran maan alle. Siis mitä!?!? Ei sitten voinut aikaisemmin kertoa, että alla on pohjaton tyhjyys!! Okei, voi olla, ettei matkaa ihan kilsaa ollut, mutta erittäin huomattava pätkä kuitenkin. Oli muuten aika pitkä hissimatka.

Meillä menee myös portaat tuonne ylös asti ja niitä pitkin saisi mukavasti liikettä niveliin. Mutta kiirettä ylös minulla ei vielä ole.

Tämä on aika hassu talo, kun kerroksia on tuon verran, mutta rappukäytäviä on vain yksi ja kerrosta kohden on vain kaksi asuntoa, eli yhteensä tässä on 46 asuntoa. Siinä on se hyvä puoli, että seinänaapureita ei ole, vain ylä- ja alapuolella olevia. Asunnot täällä pyritään rakentamaan siten, että ne aukeavat läpi talon, jotta asuntoihin saadaan kunnon ristiveto. Kesäksi voimme ilmeisesti odotella hikisiä lämpötiloja. Tässä taloyhtiössä on ainakin 14 korkeata taloa, vaikkakin suurimmassa osassa on enemmän rappukäytäviä per talo. Meidän talo on mukavasti päin rakennettu (tämä on ykköstalo, 101), eli vastassa ei suoraan ole toisen korkean talon ikkunoita. Lisäksi etupihamme on umpikujan varrella, joten läpiajoliikennettä ei ole. Paitsi skoottereilla, niillä paikalliset hoitavat kaikenlaisia juoksevia asioita. Meillä on talovahti sekä edessä, että sattumoisin myös takana, sillä siinä on päävahtimestarin koppi. Vahdit ovat paikalla 24h – tämä vaikuttaa olevan tapana kaikissa itseänsä kunnioittavissa taloyhtiöissä.

(katumyyntiä tuossa parin kadun päässä.)

Kuten olen jo tainnut mainita, asumme vuoristoisessa maisemassa. Lähellämme on Gwanak-vuori ja pienempiä kukkuloita on ympärillä useita. Molemmilla sivuilla niitä on kaksi (olemme ikään kuin laaksossa niiden välissä – laaksossa, jossa ei juuri luonnollisen tasaista maata ole), idässä kaksi ja lännessäkin kaksi kukkulaa. Kaukaisin kukkula ei näy kaikkina päivinä, sillä jokin harmaa ilmamassa peittää näkyvyyden usein... Mutta ilmatilasta joku toinen kerta enemmän.

Kauppoja tässä lähettyvillä on pilvin pimein. Isojen katujen varrella liikkeet ovat isompia kuin ne miljoonat pikkuliikkeet, joita sivukujilla on. Lisäksi tasaisin väliajoin vastaan tulee jos jonkinlaista kauppakeskusta. Näin maisema tuntuu jatkuvan ties minne asti. Autolla ajaessa näkee, että kauppoja on tsiljoonia, sitten muutama miljoona, sitten vain muutamia pieniä liikkeitä, sitten enemmän asuintaloja, kunnes pikkuliikkeitä on taas enemmän ja enemmän ja sitten ollaankin taas seuraavassa kaupakeskuksessa. Sitä tavaranpaljoutta, joka tässä kaupungissa on myynnissä paraikaa! Ei täällä ainakaan puutteesta kärsitä. Niin monta erilaista kauppaa, department storea, shopping centreä ja mall:ia on tullut kierrettyä, että ostamisen himo on täysin hukassa. Ennemminkin nauttii siitä, että voi kierrellä ja katsella mitä missäkin on tarjolla (ja tietysti niitä ihmisiäkin myös) kuin yrittää edes ostaa kaikkea tarpeellista tai ihanaa, mitä ympärillään näkee.

(muutamia kauppoja, muutamia liikekylttejä. Olemme Gangnamissa)

Viime maanantai oli erikoinen päivä, sillä kävin kahden korealaisen kanssa ajelemassa ympäri kaupunkia asuntoja katselemassa. Mies oli töissä maininnut, että tämä asunto ei kunnoltansa/laadultansa ollut ihan sitä, mitä olimme odottaneet ja sielläkös oli sitten laitettu tuulemaan. Meitä, tai siis minua, varten oli varattu kahdesta kiinteistöfirmasta esittelijöitä ja asuntoja katselmusta varten, että pääsemme valitsemaan ja muuttamaan mieleiseemme asuntoon. Kävimme Hannamissa, jossa asuu paljon vierasmaalaisia, ja jossa on kansainvälistä koulu- ja päivähoitotarjontaa. Ensimmäinen siellä näkemäni asunto oli ihana: se oli uudessa talossa ja kaikki materiaalit olivat uusia ja hienoja ja sieltä olisi vaikka voinut ottaa kuvia sisustuslehtiin. Seinissä oli samanlaista (tai ainakin samanväristä) kivilaattaa kuin Korean National Museumin seinissä, joita olimme käyneet ihastelemassa edellisenä viikonloppuna. (Upea museo sekä arkkitehtonisesti että asiasisällöllisesti, suosittelen!) Esittelytalossa oli sivistyneen harmoninen sisäpiha, jossa oli koristekiviä aseteltuina sievästi ja säännöllisesti ja näinkin jo sieluni silmin, kuinka meidän lapset kävisivät järjestelemässä kiviä "vähän paremmin". Kansainvälinen koulu oli kivenheiton (ei pihan koristekiven!) päässä ja metroaseman hissin näki olohuoneen ikkunasta. Valitettavasti lapsille ei ollut leikkipaikkoja ihan lähettyvillä ja tämä asia painaa meidän vaakakupissamme enemmän kuin asunnon pinnat.

Hannam on ihan arvostettu ja kiva alue, hyvällä paikalla lähellä ydinkeskustaa. Lisäksi siinä on lähellä Itaewon, joka on länsimaisten suosima ostosalue. Sieltä kuulemma saa "kaikkea", mitä länsimainen Koreassa voi toivoa. Minulle tuli Hannam-kiertelystä sellainen olo, että ennemmin asun tällä meidän nykyisellä alueellamme (syvällä korealaisten keskuudessa) kuin muutan muiden länsimaisten tavoin muiden länsimaisten ihmisten lähelle. Tosin olen ollut maassa vasta alle kuukauden, joten voi olla, että mieli muuttuu vielä jossakin vaiheessa – viimeistään ehkä silloin, kun se luvattu kulttuurishokki oikeasti iskee.

(liikennettä ja toimistoja)

Kiertelimme myös Gagnamissa ja siellä tuli ihan erilainen olo. Alue on erityisesti korkeastikoulutettujen korealaisten suosiossa (joka näkyy myös asuntojen hinnoissa), joten siellä meillä voisi olla toivetta löytää korealaisia, jotka osaisivat englantia. Kaikkein suurin syy mahdolliselle muuttamiselle tällä hetkellä meillä on se, että lapsille löytyisi sellaisia leikkikavereita, joiden kanssa he voisivat puhua englantia. Korealaisten parissa voisi vähän koreakin ehkä tarttua melkeinpä huomaamatta. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että lapset täällä ollessamme oppisivat koreaa, päinvastoin, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että englanninkielisten leikkikavereiden löytäminen olisi parempi tulevaisuuden kannalta, sillä jos a) lähdemme kotiin hieman vajaan kahden vuoden kuluttua, niin Tytön olisi hyödyllistä saada ylläpitää ja vahvistaa olemassaolevia englanninkielen taitojansa, ja Pojan olisi hyvä oppia englantia, sillä kotikotona yrittäisimme saada lapset samaan englanninkieliseen tarhaan, jossa Tyttö on jo ollut. Jos taas b) meillä jatkuu täällä olo tämänhetkisen sopimuksen jälkeenkin, niin Tytön pitäisi ehdottomasti pärjätä englannilla, sillä hän aloittaisi koulunsa englanniksi kansainvälisessä koulussa. Ja c) jos muutamme Koreasta muualle kuin Suomeen, niin maa todennäköisesti on englanninkielinen (tai mistäpä sen tietää, emme vuosi sitten tienneet koskaan muuttavamme Koreaankaan), joten Tytön tulisi sielläkin pärjätä englanninkielisessä koulussa.

(Gangnamin säihkyvää bisnesaluetta)

Olemme yrittäneet etsiskellä lähistöltä sopivaa toimintaa lapsille, jotta he saisivat leikkiä vakiintuvien kamujen kanssa. Puistoista löytyy joka päivä uteliaita lapsia, mutta tuntuu, että heidän kanssansa ei – ainakaan vielä – kovin helposti kaveriutta synny, sillä yhteistä kieltä ei ole, yleensä ei edes lasten vanhempien kanssa. Säännöllisen englanninkielisen toiminnan löytäminen tästä läheltä ei ole vielä onnistunut, joten olemme laajentaneet etsintäaluetta. Kaupungin sisältä erilaisia toimintoja varmasti löytyy, mutta kaikki eivät ole ihan mukavien kulkumatkojen päässä. Olenko muistanut mainita, että tämä on iiiiso kaupunki...

(ja täällä on iiisoja taloja)

Lapsethan oppivat kielen nopeasti, minunhan se pitäisi tietää sekä kokemuksesta että koulutuksenikin kautta, mutta silti omien lasten kohdalla nämä asiat yrittää sumplia mahdollisimman "kivuttomasti" lasten kannalta katsoen. Järjellä ajatellen minusta olisi oikein hyvä, että molemmat oppisivat suomen ja englannin lisäksi korean, ranskan, espanjan, kiinan, ruotsin ja muutaman muunkin kielen.

Niin, jäi tuo Gagnam-kierrosselitys kesken. Tarjolla olevista asunnoista mikään ei ollut nykyistä asuntoamme parempi, joten emme ottaneet niistä mitään. Ympäristöstä jäi kuitenkin hyvä mieli, joten jos sieltä vielä jotain helmeä meille tarjotaan, niin ehkäpä muutamme vielä täällä olomme aikana. Tuntuu siltä, että paikalliset ovat (turhankin?) huolissansa siitä, että varmasti viihdymme, mutta mukavaahan se on, että välittävät. Eri asuntoja kierrellessä aloin kuitenkin arvostaa yhä enemmän tätä omaa kotiamme. Tämä on hieman rosoisesta ympäristöstään huolimatta lapsiperheelle kiiltokuvakotia parempi vaihoehto, sillä pikkupuistoja ympärillä riittää. Löysimme muuten jo viidennen lähipuiston vieressä olevan talon nurkan takaa. Nurkkaus on umpikujassa, joten sinne emme olleet aiemmin menneet.

Maanantain reissulta kotiin palattuani tunsin todellakin palaavani omaan kotiini.

(atsalealoistoa)

Tämänkertaisena ihmettelyn aiheena ei ole dödöjen puute kaupoissa, vaan syy niiden puuttumiseen: korealaisilla ei erään kirjan mukaan ole sitä "unpleasant body odor":ia, jota meillä länsimaisilla on yllin kyllin, varsinkin tukalilla säillä. Kesää odotellessa...