Kiitos kaikista kommenteista, sekä blogiin laitetuista että meilitse saaduista. Myös teidän kommentteja on erittäin mukava lukea!

 

Mitä tällä ollaan viimeaikoina puuhattu? Mies käy töissä ja ideoi ja visioi entiseen tahtiinsa. Työrintamalla vaikuttaa menevän mukavasti, hieno homma! Poika on armoton ilmakitaristi ja nauttii suuresti soittaa "isolla voluumilla" eli isoin elkein ja tietysti nakuna. Hiukset ovat kasvaneet pitkiksi ja niitä pitää luonnollisesti heiluttaa musiikin mukana. Hemmo on vasta kaksivuotias, mutta rokkaa kuin ammattilainen. Soittamisesa tärkeätä on asento: kaksivuotias, naku, pitkähiuksinen naurunaama-vesseli ottaa leveän haara-asennon, soittaa kitaraa suurin elkein, nauraa ja "laulaa" siihen päälle. Sitä näkyä jaksaa ihailla :) Huomioitavaa on myös sormien käyttö soittamisessa: oikean käden sormet soittavat kitaran kieliä oikeaoppisesti, mutta myös vasen käsi työskentelee! Vasemmalla kädellähän puristellaan soituja kitaran kaulalta, tietty. Kaikki nakuilmakitaristithan sen tietävät. Jäbä ei ujostele vetää sooloja ihan missä vaan, yleisöstä välittämättä. Tällä pojalla on musiikki veressä ja hänet saa vaikka kesken aktiivisen hyppykohtauksen seisahtamaan kuin seinään, kun laittaa kiinnostavaa musiikkia soimaan. Poika osaa käyttää stereoita itse ja saattaa leikin loputtua kipittää olohuoneeseen, valita mieleisen cd:n, laittaa sen soimaan ja jäädä stereoiden eteen seisomaan ja kuuntelemaan musiikkia keskittyneesti. Issääsä tullu.
 

Poika on myös melkoinen vauhtiveikko ja akrobaatti. Ei ole telinettä tai tellinkiä, jonka hän voisi ohittaa kokeilematta kiivetä sinne tai roikkua siinä. Lauantaina olimme kävelyllä keskustassa joen rannalla ja Poika hyppi niin, että molskahti veteen. Onneksi vettä oli vain parikymmentä senttiä, emme muuten olisi uskaltaneet antaa hänen niin lähellä vesirajaa ollakaan. Ja onneksi oli kuivat vaatteet mukana. Duudson on myös innokas biologi ja tutkii intomielisesti kaikki mahdolliset maassa liikkuvat tai ilmassa lentävät ötökät. Koppakuoriaisen koosta huolimatta se on saatava käteen. Jäiks! Joskus hälläkin pienen miehen läpi lyö inhon (tai minkälie tuntemuksen) puistatukset ja heppuli on hassun näköinen, kun tärinä alkaa olkapäistä ja kulkee läpi kehon. Mutta ötökästä ei irroteta, ei.

 

Tyttö jatkaa balettiharrastustaan täällä ja on ollut balleriina-ammatista haltioissaan. Pääsin seuraamaan ensimmäistä balettituntia ja tyttöä ihailtiin kuin nukkea. Vaalea, pitkähiuksinen, sinisilmäinen, kaunis tyttö vaaleanpunaisessa balettiasussa oli varmaan eksoottinen näky paikallisille. Aluksi tunnit olivat koreaksi ja Tyttö pysyi kärryillä seuraamalla, mitä opettaja näytti ja matki siitä liikkeet. Kovasti tykkäsi tunneista eikä kieli ollut mikään ongelma. Viime maanantaina tunnin kieleksi vaihtui englanti, mutta tyttö ei ollut sitä huomannut. Sanoi vain, ettei ymmärtänyt sanaakaan, mitä ope sanoi, mutta katsoi entiseen malliin, että mitä pitää tehdä. Heh, pääasia, että nautti tanssimisesta. Tyttö on taitava piirtäjä ja on jo täyttänyt toistakymmentä vihkoa erilaisilla piirustuksillaan. Tytsi on aina ollut kova puhumaan (paitsi isossa tai "epäilyttävässä" seurassa) ja piirtäessään hän kertoo tarinaa koko ajan. Oikeastaan hänen piirustuksensa pitäisi nauhoittaa kameralla, sillä lopullisesta kuvasta puuttuu aina piirtämisen aikana kerrottu tarina. Jos Poika on muusikko, niin Tyttö on taiteilija. Tytär on oppinut myös lukemaan, ainakin jollakin tapaa. Lyhyehköt, vokaalipitoiset sanat onnistuu lähes aina, varsinkin jos into lukea on korkealla. Konsonanttipitoiset (varsinkin kaksoiskonsonantilliset) sanat ovat osin hankalia ja niissä sattuu eniten kompastuksia. Milloin voi sanoa, että lapsi osaa lukea? Vasta sittenkö, kun kaikki sanat onnistuvat 100%:sti? Eiköhän me se ranskan verbien taivutus aleta vielä ennenkuin Tyttö täyttää viisi vee...

(vanhaa ja uutta rinnakkain, osa 1)

 

Ja minä? Tuntuu, etten varsinaisesti ole tehnyt mitään, mutta melkeinpä joka päivä sitä tulee jotain tehtyä. Ei mitään suurta ja arvokasta, josta jäisi jälkiä jälkipolville asti, mutta jotain pientä kivaa silti. Toisaalta tuntuu, että lapsia pitää komentaa ja paimentaa eri lailla ja enemmän kuin kotona, mutta taas toisaalta olemmehan yhdessäkin enemmän ja intensiivisemmin kuin silloin, kun kävin töissä. Lisäksi lapset leikkivät pääosin vain toisensa tai minun ja veljeni kanssa päivisin, joten jos kränää tulee, niin sen huomaa ja kuulee sitten kaikki neljä. Osin olo tuntuu yhä siltä, että olemme lomalla: säät ovat lämpimät (lukuunottamatta viime viikkoa, jolloin satoi neljänä päivänä), kaupungissa on kauheasti katseltavaa ja kierreltävää ja saamme elää aikataulutonta elämää. Nautin aivan suunnattomasti siitä, että saan kulkea lasten kanssa ihmettelemässä erilaisia ilmiöitä, näkyjä ja tapoja. Aren't catepillars fantastic! Yritän vääntää asioita vähän nurinkurisiksi ja on loistavaa kuunnella, kun lapset miettivät ja pohtivat asioita ääneen. Tälläisia kun päivät aina olisivat!

 

Tunnustettakoon, että aloitin korean kielen opinnot, mutta jätin ne kesken. Into piukalla läksin ensimmäiselle tunnille ja olin varma, että opin edes sen verran, että edes jotkut peruskommunikoinnin osaset sujuvat. Että osaan tervehtiä ja hyvästellä ihmiset iisisti jne. Kuukauden verran kävin tunneilla kolme kertaa iltaisin. Kotona olin vasta klo 21.30 aikoihin ja viikon vapaat illat olisi pitänyt opiskella, jos olisi oikeasti halunnut oppia mahdollisimman paljon. Ensimmäiset tunnit menivät ihan ookoo, mutta pikkuhiljaa usko ja jaksaminen opetusmetodeja kohtaan ei enää riittänyt. Kiihkoisani kun tunteja, opettajan tapoja ja korealaisia opetus-, opiskelu ja oppimismenetelmiä kritisoin, sain kasaan 7-8 parannusehdotusta, joilla opettamisen saisi järkevämäksi. Sori vaan korealaiset, mutta teidän tyylinne ei länsimaiselle vastaavalle vedä vertoja. Huh, pulssi nousee, kun edes ajattelen täkäläistä opiskelutapaa. No, lieventävänä asianhaarana mainittakoon myös se, että kun yrittää opiskella kieltä, josta ei saa vertailukohtaa mihinkään toiseen kieleen sanastonsa puolesta, niin tälläisellä tyhmällä päällä ei pitkälle pötki. Vaikka kuinka yrittäisin painaa mieleen uusia sanoja, niin lirupauta ne ovat tipahtaneet kallosta seuraavaan aamuun mennessä. Ainoastaan jotkut hassut sanat jäävät muistiin: harmoni=isoäiti, kitarita=odottaa. Tässä kuukauden työn tulos. Ja jotta ei ainaoastaan sanavaraston kanssa painittaisi ongelmissa, niin korean kielioppikin on vaikeaa (kuuluu muuten suomen sukukieliin, tosin sen huomaa lähinnä vain siitä, että sana- ja lauserakenteet ovat partikkelipitoisia). Mutta haluaisin vielä opiskella kieltä, ehkä jossakin toisessa muodossa tai ainakin toisessa instituutissa. Pitääpä kysellä tuttavilta suosituksia paikoista.

 

Mitäs muuta me ollaan keksitty? Kävimme Lotte Worldissä (iso huvipuisto kaupungissa) ja opimme sen, että emme mene lastenpaikkoihin sellaisina päivinä, joilloin paikalla voisi olettaa olevan kaikki muutkin soulilaiset. Paikka oli aikuisen silmin ihan ookoo ja ihmiset käyttäytyivät tungoksessa ihan hyvin, mutta se meteli... Korealaiset tykkäävät soittaa musiikkia ihan joka paikassa. Ja mitä kovemmalla musiikki soi, niin sitä parempi paikka. Ja ihmisten pitää tietysti sitten huutaa siihen päälle. Karmea metakka, ja säälin ihmisiä, jotka joutuvat olemaan siellä töissä. Kävimme myös Seoul Grand Parkissa ja vaikken eläintarhaihmisiä olekaan, niin tästä paikasta oli pakko vaikuttua. Ihmisiä ei ollut kuin muutamia ryhmiä siellä täällä ja saimme kulkea avenueilla ihan rauhassa. Tai, häiriöitä rauhaan aiheuttivat ne uteliaat paikalliset, jotka halusivat jatkuvasti räpsiä kuvia meidän lapsista, mutta onneksi sekin innokkuus laski, kun kielsin epäkohteliaasti kaiken kuvaamisen, usempaan kertaan. Hauskaa sinänsä, että me käymme museoissa ja muissa nähtävyyksissä ihastelemassa mitä siellä on näytilla ja niissä paikoissa napsitaan paikallisten toimesta puolestaan meistä kuvia. Eläintarhassa oli niin paljon eläimiä, ettemme ehtineet edes kiertää niitä kaikkia. Lisäksi erilaisia sarvipäitä, anteeksi antilooppeja yms. tuntemattomampia lajeja oli niin monta, etten ollut koskaan ajatellut niitä niin paljoa edes olevan. Mitäs meille koulussa opetettiinkaan: hirvi, poro, kauris ja valkohäntäpeura? En enää edes muista, mitä kaikkia eläimiä meiltä jäi katsomatta, mutta ainakin me näimme kirahvit, tiikerit, norsut, kamelit, vesipuhvelit ja hipot ja ja ja. Ja vaikka mitä. Nauratti, kun Tyttö kysyi innoisaan meidän mennessämme portista sisään, että onko täällä niitä dinosauruksia? Norsuaitauksessa sattui kivasti, kun kaksi norsuista pissasi ja kakkasi siinä meidän edessämme, joten arvaatte varmaan mitä lapset odottivat näkevänsä jokaisen eläimen kohdalla. Joko se kakkaa? Kohta se varmaan kakkaa? Millasta kakkaa sillä tulee? Nyt se söi ruohoa, kohta se varmaan kakkaa... jne. Kieltämättä norsunkakka oli vaikuttavan näköistä, ainakin kooltaan. Lapset nousivat pienelle lavalle esiintymään ja soittivat ja tanssivat muiden kävijöiden iloksi Fröbelin Palikoita. Terveisiä vain palikoille, teillä on faneja Koreassa.

 

Kävimme 63-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa. Tarkennettakoon, että maan päällä kerroksia on itseasiassa vain 60, sillä loput ovat maan alla. Mutta ei minua haitannut muutaman kerroksen puuttuminen. Hoin härregyydhärregyydhärregyyd-litaniaani siitä huolimatta, että olimme vain kuudennessakymmenennessä kerroksessa. Maisemat olivat hienot ja opastauluista huomasi, kuinka nopeasti kaupunki muuttuu, sillä vaikka valokuvat opasteissa eivät vanhoja olleetkaan, niin kaupunkia katsellessa oli uusia, isoja taloja noussut ja näkymiä niiden taakse peittynyt.

(vanhaa ja uutta rinnakkain, osa 2)

Lapsille on löytynyt leikkipaikkoja eri paikoista ja sadepäivien varalta tiedossa on, minne voi mennä sen sijaan, että jäisimme kotiin hyörimään. Emme ole käyneet läheskään kaikkialla Seoulin alueella ja ajatuskin kaikesta mitä tutkimattomailla alueilla voi löytyä, on kutkuttava. Olemme käyneet tutustumassa ja leikkimässä uuden talomme alueella, siellä vasta onkin lapsille leikkipaikkoja. Niin, saimme uuden asunnon eri puolelta kaupunkia. Uusi alue on Jamsil ja tuntuu olevan vähän tätä "parempi" alue, vaikka ei tässäkään vikaa ole. Ai että mihinkä kerrokseen muutetaan? No, jokunen päivä sitten vasta ajattelin, ettei tää kymmenes kerros enää oikeastaan tunnu miltään, tähän on niin tottunut. Muutamme sitten kerrokseen numero 24! Muutto on vasta heinäkuun lopussa, joten tarkemmin siitä sitten myöhemmin.

 

Olen tutustunut muutamaan muuhunkin ekspattina täällä elävään naiseen ja myös yhteen suomalaiseen perheeseen. Tuntuu hyvältä tietää ympärillä olevan muitakin aikuisia kuin samassa asunnossa asuvat. Kävin juhlistamassa Englannin kuningattaren syntymäpäivää Seoulin British Assosiationin järjestämällä Queen's Birthday Ball:illa ja voin sanoa, että oli hienoin juhla, jossa olen käynyt! Paikalla oli 500 vierasta ja puitteet olivat ylenpalttiset. Bileet järjestettiin Hyatt-Hotellissa ja päällä piti olla iltapuku. Nyt tuli todistettua, ettei noita korkokantakenkiä voi koskaan olla liikaa! (Kyllä, olen sortunut ostosreissuilla muutaman kerran.)

(perinteiset korealaiset häät. Asteita kuvaushetkellä n. +30..)

Tällä kertaa ihmettelyn aiheena Korea. Koko Korea. Luin sellaisen kirjan kuin The Dawn of Modern Korea, The Transformation in Life and Cityscape (by Andrei Lankov) ja se oli silmiä avaava kokemus. Koko maassa on tapahtunut isojakin asioita niin lyhyessä ajassa, että se tuntuu uskomattomalta. Kirjassa puhuttiin varisnkin mikrohistorian tasolla vaikuttavista asioista, ei niinkään esim. poliittisista keikahduksista, joilla ennemminkin kuvataan makrohistoriaa. Suosittelen lämpimästi lukemisiksi, jos yhtään Korean historia (ja kulttuuri) kiinnostaa.