Ensialkuun kiitos Veljelle. Kiitos suuresta avusta, kiitos hellästä huolenpidosta ja kiitos loistavasta seurasta! Meillä on kova ikävä! Ensimmäinen päivä ilman Veljeä oli surullinen ja ahdistava, mutta sitten pukkasin kalenterin täyteen tapaamisia yms. menoja, jotta mielessä olisi muutakin kuin se ikävä. Hengissä ollaan, mutta toivottavasti pääset vielä käymään täällä. Kuka sinua muuten kutsuu Kimchiksi?


Ja sitten maallisimpiin aiheisiin: pakko listata tähän joitakin ihmeellisiä asioita ennenkuin ne muuttuvat omasta mielestä ihan tavallisiksi. Luvassa ei taaskaan ole päätähuimaavaa filosofointia, vaan jotain ihan muuta.


Merenelävät

Ymmärrän, että meren ympäröimällä kansalla on taipumusta syödä kaikkea mitä merestä ylös ja kuivalle maalle saavat, mutta minä en ihan kaikkeen taivu. Levää voin syödä sushi- tai sashimirullissa, mutta muussa muodossa en ole huomannut levän herkullisuutta (esim. kuivattuna tai keitoissa). Ja useita kalalajeja voin syödä, jos joku on ne valmiiksi minulle perannut ja kypsentänyt, kunhan en vain näe kalaa elävänä ennen ateriaa. Täällä saa taatusti tuoretta kalaa, koska ravintoloiden edustalla uiskentelee "akvaarioissa" mitälie monneja ja merisilavoita, mutta jotkut kalat voivat olla aika epäherkullisen näköisiä... Lisäksi akvaarioissa on merimakkaroita ja jos jonkinlaista lonkeroeläintä, jotka vievät veden kieleltä, jos tällainen sanonta sallitaan. Ravintolat laittavat annoksistaan kuvia ikkunoihin ja yleensä ruoat on kauniita ja herkullisen näköisiä – varsinkin, kun tuoreita kasviksia ja vihanneksia käytetään runsaasti, mutta elävän mustekalan asettelu muuten hyvän aterian päälle ei pisteitä suomalaiselta juntilta saa. Nii-in, myös elävää mustekalaa voi syödä. Kokeilkaas.


Äänekkyys ja kimalle

Korealaiset ovat osoittautuneet hyvin äänekkäiksi ihmisiksi. Rauhallisessa ympäristössä ihmisten keskinäinen puhe ei erityisen äänekästä ole, mutta joukossa äänentaso nousee. Näiden "luonnollisten" äänten lisäksi ympäristössä kuuluu autojen, laitteiden ja taustamusiikin sekamelska. Lapset huutavat ja kiljuvat, eivätkä aikuiset arastele kailotella melun yli. Kaikkialla soi musiikki ja koska ihmisiä on paljon, musiikin pitää olla kovalla ja koska musiikki on kovalla, ihmisten pitää kailottaa. Ympyrä pyörii. Melun lisäksi laitteiden tulee ääntää. Kun soitan kännykällä se sanoo ensin, että di-di-di-dii ja perään vielä varmistaa, että di-dim-di-dii ennenkuin se alkaa soittamaan. Pyykkikone soittaa pienen fanfaarin, kun pesuohjelma on loppunut. Kun ilmastointilaitteen avaa tai sulkee, se kertoo, että tilutilutilulii. Ihmiset kulkevat ympäriinsä kaikinlaisten piippaavien laitteidensa kanssa. Äänten lisäksi kaiken pitää kiiltää. Miesten kravatit ja 2-vuotiaiden poikien aluhousut kimaltavat. Sellaista hiuspinniä tai -nipsukkaa ei täällä myydä, jossa ei jotain kimaltavaa olisi. Jopa muovi on leikattu tai muuten käsitelty sellaiseksi, että sekin kiiltää. Blingbling.

 

1707247.jpg

(kaikki ei aina ole hienoa ja kiiltävää, Veljen ottama kuva)


Jätejärjestelmä

Ah, korealaiset kierrättävät jätteensä! Jopa paremmin kuin suomalaiset! Kaikki mahdollinen pitää kierrättää, mikä on tietysti oikein. Vain se tapa, millä jätteet kerätään, on kummallinen. Tilanne muuttuu uudessa kodissamme, sillä siellä näkyi olevan tavallisia roskiskatoksia, joihin roskat (varmaankin) saa halutessaan viedä, mutta esimerkiksi tämä nykyinen taloyhtiö ja talot ympärillä toimivat eri periaatteella. Täällä ei muita yleisiä roskiksia ole kuin biojäteastiat (ja vaatteidenkeräyspiste, joka löytyi viime viikolla myös meidän pihalta paikasta, jossa se on varmasti ollut vuosia). Tavallisia, kierrättämättömiä, roskia saa viedä ulos vain tietynlaisissa roskapusseissa kolmena päivänä viikossa (ma, ke ja pe). Kierrätettäviä roskia saa viedä ulos vain torstaisin. Fine, mutta meillä sitä tauhkaa ehtii kertyä viikon aikana hurja määrä. Toisaalta tällä tavoin näkee, että kuinka älyttömiä määriä sitä roskia viikon aikana synnyttää ja tuntee huonoa omaatuntoa sen takia, mutta toisaalta saa syyttää paikallisia pakkaustapoja, jotka eivät ympäristöystävällisiä ole. Muovia käytetään kaikessa mahdollisessa ja kaikki mahdottomatkin tavarat yksittäispakataan. Viikon aikana meille kertyy keittiön kaappeihin ja kodinhoitohuoneeseen piiloon tavallisten roskien ja biojätteiden lisäksi 2-3 pussillista muovipulloja ja muita muovipakkauksia, vähintään pussillinen metallijätettä ja pussillinen lasijätettä. Muovipusseja, -kelmuja yms. tulee 1-2 pussillista ja poltettavaa jätettä vähintäänkin yksi iso pussillinen. Plus vielä pahvilaatikot siihen päälle. Vähimmäismäärä jätettä piiloisa jemmattuna on ainakin 8 pussillista plus pahvit. Roskat kannetaan ulos ja lajitellaan omiin pusseihinsa pihalla. Roska-auto hakee pussit seuraavana aamuna. Tällä tavoin pussit lojuvat pihalla kokonaisen vuorokauden ympäristöä kaunistamassa. No, meidän pihan vartijat ovat tarkkoja ja pitävät paikat siisteinä, mutta ihan kaikkialla ei ole ihmistä huolehtimassa pihalla lojuvista roskista ja sen sitten kyllä huomaa. Ja koska täälläkin sataa talvella lunta, niin odotan innolla sitä näkyä, miltä märät, loskaiset roskat pihalla/kadulla näyttävät.


Liikenne

Hah, liikenne on täällä täysi kaaos näin ajamattoman ihmisen silmin. Liikennesääntöjä ei tarvitse noudattaa, eikä liikennevaloista tarvitse välittää. Tai no, tarvitsee sen verran, että punasien palaessa sentään yleensä vähän hiljennetään, eikä kaahata normaalipikavauhtia. Muutaman kerran taksin kyydissä istuessani on tullut pideltyä (mielikuvitus) hatusta kiinni. Turvavöitä ei tarvitse käyttää, eikä niitä usein tarjolla edes ole. Lasten turvaistuimia olen nähnyt muutamassa hienossa department storessa myynnissä, mutta että joku niitä autossa käyttäisi – pah. Lapsista on mukavampaa aukaista auton ikkuna ja tuntea ristivedon puhallus. Puoliksi ikkunasta ulos roikkuen, tietysti. No, ehkä täällä kunnollisia ja lainkuuluaisiakin kuskeja on, mutta kaksikaistaisella kadulla (yksi kaista tuonne ja yksi tänne) kun ajaa neljä autoa rinnakkain, ei ihan heti tule katseltua, että ketkä ajavat oikein ja ketkä ei. Siinä sitten risteyksessä kirjoillaan, että kuka kääntyy ja minne.

 

1707243.jpg

(lapsille löytyy erilaisia leikki- ja kiipeilypaikkoja)


Tietokonevessat

Tiesin tänne muuttaessamme, että Koreassa saattaa olla hassun näköisiä pönttöjä. Olin nähnyt netissä muutaman kuvan pöntöistä, jonka istuimen vieressä on kojelauta, jossa on erilaisia näppäimiä. Meidän asunnossa olikin tavalliset (tosin jenkkimalliset) pöntöt ja unohdin vessa-asian hetkeksi, kunnes sitten ensimmäisen kerran satuin sellaiseen vessaan, jossa pöntön vieressä olikin tuo "tietokone". Mietin, että mitähän mikäkin nappula tekee. Tuleeko jostakin namiskasta erikoishuuhteluita, musiikkia vai peräti sheivausta? Mitä muuta sieltä voisi odottaa – nappeja on aika monta? No, hoidin asiani ja kun oli aika lähettää aarre viemäristöön, niin mietin kuumeisesti mitä nappia painaisin. Löysin ratkaisun pulmaani, kun huomasin, että pöntässä oli tallella vanha, kunnon, perinteinen huuhdin ja se toimi. Seuraavilla kerroilla käytin samaa kikkaa: kallistin pöntön kantta ja huuhtelin vanhanaikaisesti. Sitten alkoi mielenkiinto herätä; mitä tapahtuukin, jos kokeilen eri nappeja? Seuraavan tietokonepöntön tavatessani hoitelin jälleen asiani, avasin oven (vaatteet olivat siis jo päälläni omilla paikoillansa) ja pakoreitin varmistuttua kokeilin painaa isointa nappia. Mitään ei tapahtunut. Kokeilin toista nappia, mutta siitäkään ei mitään. Kokeilin tätä pari kertaa eri vessoissa ja tulin siihen tulokseen, että pönttö on minua fiksumpi ja taitaa tietää, ettei reunalla keikukaan ketään. Nooh, arvoitus ratkeaa sitten uudessa asunnossamme, sillä siellä on tietsikkapönttö. Minun täytyy vain muistaa pyytää joltakulta korealaiselta täydellinen opastus pöntön saloihin.

 

1707241.jpg

(vähän vihreää väliin. Uuden asunnon ulko-ovelta sisäpihalle päin. Tällä asuma-alueella paljon hyviä leikkipaikkoja.)


Lihatiskihuudot

Tämä aihe olisi sopinut myös toisen kappaleen alle (Äänekkyys ja kimalle), mutta omistettakoon tälle kokonaan oma kohtansa. Aluksi minua vaivasi käydä kaupoissa, joissa yksi työntekijöistä on mikrofoni poskella ja huutelee kaupan tarjouksia (kai, enhän ymmärrä kieltä) ja innoittaa ihmisiä ostamaan (kai). Tekstiä tulee kovalla äänellä, tauotta ja koko ajan. Katkeamatta, lähes. Nyt huomaan jo tottuneeni tähänkin mökämuotoon, vaikka aluksi teki mieli näyttää lihatiskille (jostain syystä kiekuja on usein sattunut olemaan lihakauppias), että "shh".


Kirkot

Kirkkoja on joka paikassa. Niitä on triljoona. Meidän olouoneen ja keittiön ikkunoista näkyy 20 yötaivasta vasten hohtavaa ristiä (kävin juuri laskemassa ne). Kaikki on ehkä neliökilometrin tai korkeintaan kahden alueella. Ja tässä vain ne ristit, jotka satuin noista kahdesta ikkunasta näkemään. Käännytystyötä tehdään innokkaasti (muutaman kerran olemme häkellyttäneet k-työtä tekevät ihmiset, kun heidän ovikelloa soittaessaan oven onkin avannut länsinaama eikä korealainen) ja tuntemattomat ihmiset kyselevät estoitta metroissa, kaduilla, puistoissa meidän uskontosuuntautumisestamme ja että uskommeko Jumalaan, Jeesukseen tai äiti maahan. Kutsuja eri kirkkoihin on tullut.


Paitatekstit

Ihmiset käyttävät paljon t-paitoja, joihin on painettu erilaisia tekstejä. Valitettavasti en ole kirjoittanut tekstejä muistiin, joten en voi luntata aitoja viisauksia tähän, mutta sanotaanko, että tekstit ovat mielikuvitusrikkaita, hauskoja, kaheleita, järkyttäviä jne. Uskon, että paidan kantaja ei aina tiedä, mitä julistaa ohikulkijoille. Tänään ohitseni käveli viisikymppinen nainen, joka ilmoitti paitateksillänsä, että "Drop acid, not bomb". Niin, tuota.. Metrossa eräällä ala-asteikäisellä lapsella oli paita, jossa luki "Teen age lover". Tietämättömyyden lisäksi paidan tekstit on joskus suunnitellut kaveri, jolla ei englannin kieli ole ihan täysin hanskassa. Mutta törkeiden virheiden ja törkeyksien lisäksi tekstit voivat olla myös hauskoja. En nyt tietenkään muista yhtään esimerkkiä tällaisesta tapauksesta, mutta tiedoksi vain, että kannattaa Koreaan tullessa lueskella ihmisten paitoja.

 

1707266.jpg

(uuden kodin ulko-ovelta tämäkin. Alueella on paljon taideteoksia - ruokaa sielulle)


 

Ihmettelybloggauksen ihmettelyn aiheena on tänään nauru. Luin jostakin, että kansakuntia verratessa korealaiset ovat yksi iloisimmista ja elämään positiivisesti suhtautuvimmista kansoista. Siis että korealaisilla on positiivinen elämänasenne. Lisäksi korealaiset nauravat paljon, vaikkakin osa johtuu nolostumisen tai hämmennyksen peittelystä. Nauraessaan moni peittää suunsa ja olen miettinyt, että johtuuko se kungfutselaisuudesta (tunteenosoitukset pitää peittää), vai muissakin kulttuureissa esiintyvästä tavasta peittää hampaat (en ole uhka, kun en irvistele hampaat paljaana). Joka tapauksessa positiivinen asenne ja nauraminen lienevät hyvä resepti pitkälle ja hyvälle elämälle. Aion kokeilla sitä jonakin päivänä.