(Kuvat lisätty 27.10.08)

Syyskuussa täällä vietettiin kolmipäiväistä Chuseok-juhlaa, joka on kiinalaisen uudenvuoden lisäksi vuoden tärkein juhla. Meille ulkomaalaisille kerrottiin, että tämä juhla on korelainen 'thanksgiving', mutta me ei-amerikkalaiset ymmärrämme juhlan muutkin vivahteet. Oikeastaan juhlan aiheena on sadonkorjuu ja hyvää satoa juhlitaan myös esi-isien kanssa, josta juonne tuonne kiitoksen aiheeseen. Pitäähän esi-isiä kiittää ja näin varmistaa hyvä sato seuraavaksikin vuodeksi, näin minä ainakin tulkitsen tuon kiittämisen. Joku myös kertoi juhlan olevan täyden kuun juhla ja komeana kuu tuolloin loistikin.

(Chuseokin täysikuu)

Chuseokin aikaan korealaisilla on tapana matkustaa kotiseuduilleen, joten meitä varoitettiin suurista ruuhkista. Emme lähteneet kaupungista minnekään, mutta huomasimme kyllä, että aluella jossa yleensä kuhisee ihmisiä, olimme ainoat kävelijät kaduilla. Autoja suhahteli ohitse harvakseltaan, mikä on aika harvinaista herkkua trendikkään Kangnamin keskellä. Meillä ei ollut kummempia rituaaleja omia esi-isiäme kohtaan, joten emme ottaneet paineita juhlan lähestyessä. Eräs japanilainen tuttava, joka on naimisissa korealaisen miehen kanssa, on valitellut osaansa korealaisessa perheessä. Hänen oletetaan elävän kuten perinteisen korealaisen aviovaimon tulee ja eräs epämieluisista asioita hänelle onkin perinteisiin rituaaleihin osallistuminen. Kunnon vaimo kokkaa (anopin silmän valvoessa ;) huikeat ateriat, jotka sitten uhrataan tietyin, aikaavievin menoin esi-isille. Tokkopa jokainen korealainen perhe noudattaa vanhoja, tiukkoja kaavoja, mutta kyseinen perhe noudattaa ja sekös modernia janpanitarta pistää välillä harmittamaan.

Olin onnellinen suomalaisesta aviomiehestäni ja tulevasta pitkästä viikonlopusta perheen kanssa, kunnes sitten Mies tuli eräänä iltana kotiin uutisten kanssa. Meidät oli kutsuttu Chuseok-illalliselle miehen koko osaston pomon kotiin. Minua huolestutti, että mitäs jos tupeksin käytöstavoissani ja onnistun loukkaamaan perheenjäseniä jollain tapaa. Mitä kaikkea osaisinkaan tehdä väärin korealaisten pyhällä aterialla? Mies lohdutti, että pomo on rento tyyppi, ei tilaisuutta kannata pelätä, mutta lisäsi vielä, että pomo kyllä "tietää arvonsa". Niinpä, olen tottunut niin tasa-arvoiseen käyttäytymiseen ihmisten kanssa, että välillä on hankala muistaa, että minun pitäisi Koreassa osata osoittaa kunnioitusta itseäni vanhempia kohtaan, vaikka nämä olisivat tuttavia. Metrossa osaan antaa paikkani vanhuksille ja auttaa pulassa olevaa ikään katsomatta, mutta turhanpäiväinen pokkuroiminen ei suju oikein luonnostaan. Mies antoi yhden vinkin, vain yhden, koko illaksi. Muista ottaa pomon minulle tarjoamat juomat, astiat, ruoat jne. kaksin käsin vastaan. Lupasin muistaa, enhän minä minään bimbo ole, tai en ainakaan julkisesti myönnä olevani. Saamme paljon käytösmokia anteeksi sillä perusteella, että olemme ulkomaalaisia, sillä emmehän me raasut voi tietää miten tulee oikein käyttäytyä. Ajattelin, että kyllähän tästäkin tilanteesta sitten selviää sillä, että yrittää olla edes normaalin kohtelias, vaikkei kaikkia korealaisia koreografioita tuntisikaan. Se riittäköön.

Saavuimme pomon kotiin sovittuna aikana ja hämmästyin heti ulko-ovella. Meitä vastassa oli paljon nuoremman näköinen henkilö, mitä olin odottanutkaan. Jotenkin olin Miehen puheista piirtänyt mieleeni kuvan harmaahapsisesta, arvokkaasta ja jäyhästä pomo-ihmisestä. Kaikkea muuta, pomo oli nuorekas ja rento keski-ikäinen mies. Pomon vaimo oli oikein mukava ja lämmin henkilö ja pariskunta sai oloni kotoisaksi hetkessä. Molemmat puhuivat sen verran sujuvaa englantia, että ymmärtämisen kanssa ei tullut tukalia tilanteita. Perheen vanhempi tytär puhui englantia erittäin hyvin ja oli oikein miellyttävää seuraa illallisen ajan.

(Korealainen menu perinteisessä korealaisessa kuppilassa.)

Olin miettinyt, että mitenköhän meidän perheen nuorimmat jäsenet jaksavat käyttäytyä vieraisilla, jos heillä ei siellä ole mitään mielenkiintoista tekemistä. Turhaanpa huolehdin – syömissessio meni hienosti, vaikka kaikkea ei lapset halunneetkaan syödä kokonaan. Rohkeasti he aina uskaltavat maistella uusia ja outojakin makuja, siitä olen tyytyväinen. Me aikuiset puolestamme nautimme jälleen kerran maukkaista korealaisista herkuista, jopa villisienistä Pohjois-Korean puolelta. Perheen rouva ihastui täysin meidän lapsiimme, Pojan söpöyteen ja Tytön käytökseen ja sanoi tämän ääneen moneen kertaan. Tyttö hurmasi iloisuudellaan, kauneudellaan ja käytöksellään ja rouvan kehut tuntuivat ihan eriltä kuin ne jokapäiväiset, tuntemattomien ihmiset hokemat "Beautiful, beautiful" ja "Oh so cute!" -litaniat, joita molemmat saavat osaksensa. Tyttö meni omatoimisesti välillä keittiöön rouvan avuksi kantamaan lisää ruokaa pöytään, oli ihana, aurinkoinen itsensä ja söi riisiä mahansa täyteen. Hyvä riisinsyöjä on hyvä juttu, kuten kuulemma korealainen sanonta kiteytettynä kuuluu. Perheen nuorempi tyttö viihdytti lapsia, kun he nousivat pöydästä ja aikuiset saivat jutustella rauhassa.

Maistellessamme erilaisia korealaisia viinejä Tyttö kysyi, että saako hänkin maistaa. Kerroimme, että juomat on tarkoitettu vain aikuisille. Tyttö tyytyi tähän, mutta hetken mietittyään pyysi minua kysymään perheen vanhemmalta tyttäreltä, että onko tällä ajokorttia. Kysyin tätä ja vastaus oli "Kyllä" ja Tyttö sai vanhemmalta tyttäreltä vastakysymyksen: "Miksi haluat tietää?". Meidän filosofimme oli pohdiskellut, että jos tuo tyttö saa juoda samoja juomia kuin me muutkin isot niin hänellä täytyy olla ajokortti, eli hän on jo aikuinen. Loistavasti päätelty.

(Meidän suloiset finskilapset sinivalkoisissaan Changdeokgungin palatsissa, salaisessa puutarhassa jonne ennenmuinoin oli pääsy vain kuninkaallisilla. Täällä jälleen unohti olevansa Soulin keskustassa.)

Yhden ainoan kerran minulle tuli sekunnin tenkkapoo, kun satuin kysymään pomolta, että miten he olivat jääneet kaupunkiin, kun kaikki muut tuntuivat lähteneen kotiseuduillensa. Pomo sanoi, että hänen sukunsa on Pohjois-Koreasta kotoisin, "joten"... ja lause jäi siihen. Kääk, joillekin Chuseok-juhlapyhät voi olla haikeata aikaa, koska mielessä ovat pohjoisen puolelle jääneet perheenjäsenet, oisihan minun se pitänyt muistaa. Kävin Pohjois- ja Etelä-Korean rajamailla olevalla alueella, jonne on rakennettu pieni huvittelu- ja muistopaikka, jonne 38. leveyspiirin jakamat, etelässä asuvat perheenjäsenet voivat kokoontua Chuseokin aikaan. Paikka on ihan sen sillan vierellä, jota myöten 13000 sotavankia marssi vapauteen Korean sodan päätyttyä. Siitä tapahtumasta sillan nimi, Freedom Bridge, joka on ainoa pohjoista ja etelää yhdistävä silta.

Onneksi sekunnin epätietoisuuteni pelasti joku, luultavasti joku lapsista, joka tuli keskeyttämään jutustelun ja ilta jatkui mukavissa merkeissä. Ilmeisesti suoriuduimme iltamista oikein hyvin, sillä pomo ja Mies ovat yhä puheväleissä ja pomo haluaisi Miehen jatkavan firmassa vielä pitkään.

Ai että muistinko ottaa minulle tarjotut esineet tai juomat kaksin käsin vastaan? En sitten kertaakaan.

Ihmettelyvuorossa helikopterit. Koreathan ovat virallisesti vain aselevossa keskenänsä, sota ei siis ihan tarkalleen ottaen ole täysin ohi. Soulissa on paljon armeijan porukkaa, jota tosin ei muuten tavallisessa elämässä täällä Jamsilissa huomaa, paitsi että täällä lentelee armeijan helikoptereita kuin herhiläisiä. Päivittäin huristaa kone poikinensa jostain suunnasta ohi. Meillä on olohuoneesta hieno maisema kohti vuoristojonoa ja joenuomaa ja ilmeisesti tämä on hyvä reitti helikoptereiden lentää. Eräänä päivänä piti hieraista silmiä, kun taivaalla oli koptereita enemmän kuin ennen. Laskin koneet ja niitä oli 31 ja lisäksi osassa koneita roikkui köysi, jonka päässä oli ihminen. Koneet lensivät siistissä jonossa kaartaen joenuoman mukaan ja katosivat erään vuoren taa. En tiedä olinko missannut yhtään konetta ennen kuin aloin laskemaan. Seuraavana päivänä näimme samanlaisen kopterilauman ja tällä kertaa koneita oli vielä pari enemmänkin. Näyt olivat hienoja, sillä sisälle ei kuulunut koneiden ääntä, vaikka ne lähettyviltä lensivätkin ja ilman koristi hitaasti lipuva jana helmiä ilmakorussa. Myöhemmin opin, että seuraavana viikonloppuna oli Etelä-Korean armeijan 60-vuotisjuhla, joten kopterit lienevät harjoitelleet tätä varten, kai