Voisin kirjoittaa tärkeistä ja asiallisista paikallisista aiheista kuten lintuinfluenssasta tai jenkkilihan maahantuonnin kiistoista, mutta koska en nyt ole henkevä, vaan pinnallinen, niin valitsin aiheeni toisin. Olisihan se kamalaa, jos tämä blogi olisi filosofista viihdettä, kuten jutteluni yleensä (buahhhahhhahhaahaaa).

Juhlat tulossa ja pää pitäisi saada ojennukseen. Hiukset odottavat uutta väriä ja latvat piristysleikkausta. Katselin muutamana päivänä paikallisia kampaamoja sillä silmällä ohikulkiessani ja valitsin tulevaksi operaatiopaikaksi kampaamon, jolla on isohkoja ja nykyaikaisen näköisiä toimipisteitä siellä täällä. Lisäksi henkilökunta on nuorta ja coolin näköistä, joten ajattelin, että siellä pärjää englannilla.

Eräänä torstai-iltana menin varaamaan itselleni aikaa. Vastassa oli nuori nainen, joka häkeltyi hieman minun marssiessani sisään ja alkaessani puhua. Pari hätäistä sanaa koreaksi ja nainen juoksi ulos paikasta. Jäin odottelemaan – olen jo tottunut siihen, että minun avatessani suuni ihmiset katoavat paikalta. Tämä ei johdu (toivottavasti) pahanhajuisesta hengityksestä, vaan siitä, että paikalle haetaan joku, joka osa englantia. Osaa ja osaa.. No, nainen tuli takaisin ulkoa toisen kampaajan kanssa ja selitin asiani. Olisin tulossa leikattavaksi ja värjättäväksi ensi tiistai-iltana, jos heillä vain on vapaata. Sanat "cut" ja "colour" ja käsimerkit päälle ilmeisesti selvensivät asiaani ja minua viittoiltiin tuolille istumaan. Kello kävi jo yhdeksää illalla ja ajattelin, että kai se operaatio ainakin pari tuntia vie, eli pääsisin kotiin vasta yhdeltätoista. Samoin kampaaja. Kaivoin kalenteria esiin ja näytin tiistaita. Paikalle tupsahti kolmaskin kampaaja ja yhdessä tuumin väänsimme asiaa. Päivän saimme selvitettyä, mutta kellonaikaa piti vielä säätää. Aamu ja ilta, am ja pm menivät iloisesti sekaisin, kunnes lopulta saimme sovittua ajaksi klo 19. Ajanvarauskalenterissa oli kellonaikoja vain kahdeksasta neljään, eikä koko viikolle ollut muita varauksia kuin minun tekemäni. Paikalliset tupsahtavat kai vain paikalle sopimatta aina etukäteen. Ja kampaamo on auki ainakin iltayhdeksään. Nämä tekevät aivan uskomattoman pitkiä työpäiviä, siis muuallakin kuin kampaamossa. Kun aamupäivällä lähdemme seikkailuretkelle, niin paikalliset ovat jo puuhissaan liikkeissään. Kun illalla myöhään palaamme, nämä jatkavat vielä hommiaan. Omasta mielestäni olen suomalaiseen tyyliin ahkera työntekijä ja yritän saada hommani aina ajallaan valmiiksi, mutta täkäläiseen työtahtiin en suostuisi vääntäytymään, en sitten millään.

Tiistaina menin paikalle seitsemäksi ja minut toivotettiin iloisesti tervetulleeksi. Ulkona oli lähemmäs 30 astetta lämmintä ja minulle laitettiin päälle paikan oma "kylpytakki". Aavistelin hikistä iltaa. Minut ohjattiin tuolille ja eteeni tuotiin koreankielinen läpyskä ja siitä esiteltiin jotakin koreaksi. Tyyppi ei selvästikään ollut ollut paikalla torstai-iltana. Selvensin nopeasti, että "ei ummarra" ja kieli vaihtui englantiin. Minulle esiteltiin menua, josta sain valita juotavaa. En viitsinyt luetuttaa koko menua läpi selvittääkseni olisiko tarjolla ollut hermoja tyynnyttäviä alkoholipitoisia juomia, vaan tyydyin appelsiinmehuun. Kylpytakin lisäksi minulle laitettiin toinen viitta – ja kaikenkaikkiaan parhaimmillaan päälläni oli kolme erillistä viittaa. Vaatteet pysyivät puhtaina eikä päässyt vilu yllättämään.

Operaation alustushommissa pyöri paikan kiinalainen apupoika. Hän osasi parhaiten englantia ja oli oikein mukava heppu. Naureskelimme yhdessä paikallisten yrittäessä selittää meille jotain ja poika nauroi, ettei hän ymmärrä mitään näiden puhuessa koreaa tai englantia. Asia nauratti myös paikallisia, joten hekottelimme parituntisen aikana useammankin kerran, kun small talkin ymmärrettävyyden kanssa oli ongelmia itse kullakin. Apupoika hoiti siis alustustyöt ja varsinaisen hiusoperaation suoritti itse kampaaja. Toki apuna oli myös toinen kampaaja levittämässä hiusväriä ja tekemässä sellaisia hommia, joita ei vielä apupojalle annettu, mutta joita itse pääkampaajan ei ilmeisesti soveltunut tehdä. Lisäksi neljäs tyyppi, kampaaja hänkin, kävi vieressä seuraamassa, että kaikki varmasti sujuu ja kysäisemässä, että tarvitsenko mitään. Melkeinpä meinasi olla suorastaan kuninkaallinen palvelu, kun neljä kampaajaa hääri ympärillä.

Pääkampaaja kysyi paljonko leikataan ja näytti puolta lettiä poikki. Kauhistuin, viittelöin ja kerroin englanniksi, että ei niin paljon. Sovimme pituuslinjan ja sitten katsoimme värikarttaa. Ai mitäkö haluaisin, tuota.. Harvemmin olen itse värikoktaileja tehnyt, mutta nyt tein ja hieman jännitti, että mitähän sieltä tulokseksi tulee. Hiukset leikattiin ennen värjäystä (Suomessa on aina tehty päinvastoin) ja hurjan lyhyeksi taiteilija hiuksia napsi. Katsoi välillä tulosta kauempaa ja hieman vielä lyhensi. Annoin palaa, sillä uutta mallia olin ollutkin vailla. Kampaaja meni välillä muihin hommiin (paikalla oli pari muutakin asiakasta) ja sillä välin apupoika tai kaksi muuta kampaajaa kuivasi hiuksiani, lakaisi lattiaa tai haki minulle uutta lehteä. Värin päähän levitti kaksi kampaajista ja he varoivat kovasti koskettamasta päänahkaani, toiset kaksi katselivat vierestä. Muutenkin toimitus oli erittäin tarkkaa ja varovaista. Toisella osui suti iholle asti ja pikaisesti paikalle kiikutettiin pyyhe, jolla väri pyyhittiin pois. Korvat pussitettiin muovisuojan alle, jottei niihin tarttuisi väriä. Nauratti, sillä Suomessa väriä lätkitään reilusti, jotta jokainen karva varmasti värjäytyisi ja seuraavana päivänä kampaamokäynnistä on vielä haaleita todistusaineita hiusrajoissa ja korvissa. Joku kävi aina asettelemassa huiukseni hyvin ja kun ilman laseja tihrustelin lehtiä, olin liikkunut niin, että hiussortuva oli pyyhkäissyt poskelle värivanan. Se tultiin pyyhimään anteeksipyyntöjen kera ja taas hiukset aseteltiin sievästi. Lopuksi onneksi myös juuret värjättiin ja sitten väriä lätkittiin vähän reippaammin.

Värin pesi pois apupoika ja kertoili olostaan täällä ja elostaan Kiinassa. Ei ole helppoa olla kielipuolisena apurina vieraassa paikassa ensimmäistä kertaa poissa kotoa, mutta onneksi kaverilla tuntui olevan hirtehistä huumorintajua ja kesäkuun kotiinpaluukin häämötti jo. Pesun lisäksi hän hieroi päänahan, kuten kampaajilla tuntuu olevan tapana, mutta lopetus oli jotakin uutta. Lupsuttelin silmiä kiinni ja olin jo vaipumassa mukavaan rentoustilaan, kun hieronta loppuikin yllättäen. En tiedä mitä heppu teki, mutta se tuntui kuin hän olisi parilla sivakalla riuhtaisulla ajanut pahoja henkiä pois. Jo loppui torkkuminen. Hiukset kuivattiin, tietysti kahden kampaajan toimesta, ja lopuksi pääkampaaja vielä kävi hiuslatvat läpi harjan kanssa taivuttaen niitä helpon ja yksinkertaisen näköisesti pyöräyttäen. Ajatelin, että hassustipa nuo latvat laittaa, mutta menkööt, kohta olen jo kotona. Kotona vasta huomasin, että latvat taipuivat erityisen ihastuttavalla tavalla ja jäi harmittamaan, etten tarkemmin katsonut, että miten hän sitä harjaa kiepautti, että olisin voinut kokeilla samaa kikkaa kotonakin. Kaikkinensa käynti oli oikein mukava ja vaikka hiukset lyhenivätkin huimasti, jäi käynnistä hyvä maku suuhun. Kahden tunnin operaatio (väri ja uusi leikkaus) neljän kampaajan voimin maksoi euroissa noin kolme kymppiä, ei paha.

Suomesta kampaamossa tiedettiin xylitol ja innokkaana laukusta haettiin korealaista xylitol-purkkaan ja sitä tarjottiin minulle. Miten kummassa tuo xylitol on täällä lyönyt läpi? Koivupuisia mainoksia näkyy siellä täällä ja eräs paikallinen kauppajätti on asettanut xylitol-purkkia hyvin näkyville. Nokiaa ei tunnettu suomalaiseksi, vaan sitä luultiin japanilaiseksi yhtiöksi. Nyt ainakin neljä uutta korealaista tietää, että Nokia on suomalainen. Kaikesta sitä voikin tuntea kotiylpeyttä; Nokiasta ja xylitolista.

Usein en ole ihan varma, että tietävätkö puhekumppanit oikeasti missä Suomi on. Kun kotimaata kysytään ja vastaan, että "Finland", niin usein alkaa innokas "Phinnland, Phinnland"-selittely muille koreaksi ja kovasti sitten nyökkäillään ja hymyillään. Muutaman kerran olen selittänyt, että olemme siinä Venäjän ja Ruotsin välissä, mutta ihan varma en ole Ruotsinkaan tunnettavuudesta täällä. Venäjän mainitseminen taas saattaa saada Suomen kuulostamaan joltakin äiti-Venäjästä irrotetulta pieneltä maalta ja sellaisiahan emme ole ;) Eräs vanha herrasmies kerran sattui juttusille ja kysyi, että mistä olemme. Suomen mainitseminen sai hänet muistelemaan Suomen järviä ja kaloja. Hui, sepä tietämys yllätti. Muutaman kerran on luultu, että Suomessa puhutaan englantia, sillä olen saanut ihmettelyjä siitä, että eikö meidän kotikielemme olekaan englanti. "Mutta sinähän puhut englantia!?" "Niin, mutta sitä opimme koulussa."

Ihmettelyn aiheena tällä kertaa hämähäkit. Niitä ei ole juuri näkynyt. Yhden perinteisen, ison, mustan ällötyksen näimme Seoul Grand Parkissa, eläintarhassa, ja Poika innoissaan kysyi, että saako hän ottaa hämäkäkin kädellensä. Yritin peitellä inhonpuistatuksiani. Täältä sisältä on löytynyt kolme hämähäkkiä, jotka ovat olleet valkoisia. En tiedä, enkä haluakaan tietää, paljonko niitä oikeasti ympärillä vilisee, valkoisia hämyjä kun on vaikea havaita, jos ne vaanivat uhrejansa hiljaa paikoillaan...