Seuraava blogi on sitten perheen miespuolisen jäsenen, sen vanhemman, käsialaa. Toivottavasti satunnainen tasonlasku blogin kirjoituksissa ei aiheuta mielipahaa kenellekään, älkää tämän takia lopettako tämän blogin lukemista. Minulta on nimittäin useampaan kertaan kyselty, että millaista on olla töissä Koreassa ja ja korealaisessa firmassa, joten ajattelin jakaa kuukauden mittaisia kokemuksiani näin blogin välityksellä.

Minun päiväni alkaa tasan klo 07:00, jolloin herätyskello soi. Vastahankittu uusi Anytime-puhelin (Anytime on paikallinen Samsung brändi) tarjoaa hienon "Award Ceremony" herätysäänen, johon on siis aivan pako herätä, se on niin hieno. Olen hyvin huono aamuihminen, joten en väitäkään olevani tajuissani tuohon aikaan, kunhan mekaanisesti suoritan aamurutiinit 15 minuutissa, jonka jälkeen olen valmis matkaan. Joskus perheen Poika on jo herännyt 06:30, joten hän seuraa hymyssä suin kohellustani. Yläkerran naapurimme ovat toki aloittaneet aamunsa jo ennen klo kuutta, joten turhaa sinänsä valittaa aikaisesta herätyksestä. Heidän aamutoimensa kuuluvat sopivasti meillekin asti.

Sitten lähden matkaan ja matka metroasemalle kestää kävellen noin 3-5 minuuttia, riippuen liikennevaloista. Liikennevalot täällä muuten kestävät pidempään punaisella jalankulkijoille ja kun sitten vihreä palaa, saa edelleen olla valppaana, koska jalankulkija ei ole täällä kuningas. Luultavasti tuo kuningas on skootterikuski, koska he näköjään saavat ajaa sillä tiellä mikä heille on sopivin. Ja luonnollisesti itselleen sopivalla vauhdilla, joka on yleensä kova. Ihmettelen, etten ole nähnyt vielä yhtään törmäystä. Yleensä skootterikuskeilla on toisessa kädessä metallinen iso työkalupakin näköinen laukku tai sitten he ovat ruokalähettejä. Yhtä kaikki, melko hurjia pujottelijoita ovat kaikki.

 

 

(autoja riittää)

 

Tämä meidän metroasemamme on täkäläisen mittapuun mukaan melko pieni, mutta se on sitä parempi asia, koska metron kyytiin pääsee hyvin vaivattomasti, jopa lastenrattaiden kanssa. Nyt kun on kuukausi takana, alkaa olla jo hallussa hieman niksejä, millaista täällä on liikkua metrolla. Ensiksikin, metroasemat ja -junat ovat siistejä, mielestäni siistimpiä kuin New York ja Lontoo. Kaikkialla löytyy koreankielisten tietojen alta sama myös englanniksi. Asemat on numeroitu, ja silläkin tavalla voi opetella miten liikkua. Metrolinjoja on jotakuinkin 8 ja niillä on omat värinsä; paikalliset viittaavatkin yleensä juuri väreihin.

Lähtiessäni metrolla ei yleensä ole kovinkaan ruuhkaa, tosin tähän vaikuttaa se, että olen oppinut menemään joko viimeisiin tai ensimmäisiin vaunuihin, niissä on yleensä enemmän tilaa. Silti, istumaan pääseminen on kiinni tuurista. Vapaiden istumapaikkojen kyttääminen on kuin peliä, silmäilet ensin tilanteen, yrität valita sopivan keskeisen sijainnin ja sitten ei muuta kuin kiinni katosta roikkuvasta pidikkeestä ja matka alkaa. Kutakuinkin puolilla menomatkoista pääsen istumaan, lopuilla matkoilla joudun seisomaan. Matka kestää noin 33-35 minuuttia, olisikohan 14 pysäkkiä, ja yleensä aikataulu on hyvin tarkka. 4-5 aseman kohdalla kyytiin tulee paljon ihmisiä, ja siinä sitten päästäänkin mukaan autenttiseen korealaiseen metromatkailuun. Ihmiset eivät niinkään töni tai muuten ole aggressiivisia ahtaassa tilassa, kaikki tapahtuu hienovaraisesti puskien ja painaen. Aluksi kyseinen toiminta tuntui suomalaiseen väljäyteen tottuneelle tuskalliselta, olla siinä nyt sitten puristuksissa vaunussa. Mutta kun valitsee paikan oikein ja ymmärtää, että samalta se tuntuu muillekin, ei siinä ole sen kummempaa. Pysyypähän helposti pystyssä. Ei metrolla ajaminen minua haittaa enää lainkaan, jokea ylittäessä voi nähdä pitkät autojonot, ja siinä vaiheessa tietää, että joukkoliikenne on täällä valttia. (Mikä ei tarkoita etteikö autoa pitäisi lähteä ostamaan, varsinkin kun korealaiset autot ovat tosi halpoja...no, ehkä siitä lisää myöhemmin.)

Jään pois City Hall-pysäkillä, joka on keskustassa. Kaikki pysäkit kuulutetaan vielä junan kaiuttimista, joten omaansa ei missaa, vaikka kuuntelisi musiikkia samalla. Jotkut asemat, kuten tämä City Hall, ovat hyvin isoja, siksi on hyvin tärkeää tietää mistä Exit:istä nousee ylös maan pinnalle. Jos tuota ei tiedä, niin voit olla hyvin useamman sadan metrin päästä haluamastasi paikasta – ja väärällä puolella tietä.

Asemalta kävellen menee noin 5 minuuttia, kunnes olen työpaikalla. Työpaikalla on hyvin tarkka säännöstö tietoturvallisuuden suhteen, ja siksipä kaikkiin puhelimiin, tallentimiin ja musiikkisoittimiin laitetaan tarrat kameroiden, ja USB-väylien eteen. Ylipäätään tiedon suojaaminen on täällä hyvin tarkkaa. Tuntui aluksi kummalliselta, mutta siihenkin tottuu.

Töihin kuulemma pitäisi mennä tasalta, joko siis klo 8 tai 9, mutta Corporate Design Center:issa, jossa olen töissä, kaikki tuollaiset säännöt ovat löysempiä kuin muualla. Itse kuitenkin olen töissä tasan klo 08:00. No okei, 08:02, jos ollaan tarkkoja. Siitä sitten yläkerrokseen, itse olen istunut sekä 16. että 18. kerroksessa. Hississä kokee jälleen deja vu:n metron tiiviistä tunnelmasta.

Sitten tietokone auki ja työ onkin lähellä länsimaalaista vastaavaa. Kaikki istuvat avokonttoreissa, ihan Senior Vice President:ia myöten, tosin heillä on hieman isompi kuutio...jostain syystä. Työpisteet on jaettu neljän blokkeihin ja keskellä on pöytä, jonka ääressä voi mutustella keks...tarkoitan siis, että voi keskustella tärkeistä työasioista.

 

 

(täällä ei arastella tehdä erikoisia taloja. Menisikö reikäjuustotalo Oulun rakennusvalvonnasta läpi?)

Töissä sitten rytmi on palavereita, työpisteellä istuskelua, ja niin poispäin. Alakerrassa on erinomainen kahvila, Angel-In-Us, sieltä saa erinomaista Vanilja Lattea. Aamulla tulee haettua yksi iso muki, kun on päivän aikataulu selvillä. Minä olen vielä opettelemassa talon tapoja, ja seuraamassa muutamien avainprojektien kautta, miten työt tehdään ja edistyvät, joten minulle tehdään oma agenda aina viikoksi eteenpäin. Toissa viikolla kävin yrityksen ensimmäisessä koko yrityksen uusille ulkomaalaisille tarkoitetussa koulutuksessa, joka kesti viisi päivää ja koko se aika oltiin yhdessä firman koulutuskeskuksista. Koulutuskeskus oli upealla paikalla sijaitseva iso rakennus, näytti hieman kuin kylpylältä ulospäin. Siellä oli kahden hengen huoneet sekä paljon erilaisia luokkahuoneita. Kyseinen yritys ottaa hyvin vakavasti työntekijöidensä koulutuksen, siksipä ovat kuulemma moisia perustaneet viisi kappalettta. Ei voi olla kovin halpaa lystiä. Kysyin, mikseivät vain vuokraa vain hotellia tms. kursseille, mutta syynä on kuulemma se, että näin saadaan parempia tuloksia aikaan. No, osasyynä on varmasti se, että ko. keskuksessa ollaan koko viikko. Meillä herätys oli klo 05:50 jolloin huoneessa olevasta kaiuttimesta alkoi kuulua tosi kovalla jokin tuttu kappale, korealaisena instrumentaaliversiona. En saanut selville mikä se on, ja viimeisenä aamuna alkoi jo itseä huvittamaan koko touhu, herätä järjettömän aikaisin ja ensimmäinen ajatus on, että mikäs kappale tämä olikaan...syynä oli kuitenkin se, että samassa keskuksessa oli toinenkin kurssi, businessjohtamisesta, ja kyseinen herätys oli heille kello kuuden aamujumppaa varten, säätiedotuksen kera!

Päivät alkoivat tuolla 07:30 ja ohjelma loppui klo 21:00. Päivät olivat pitkiä ja täynnä ohjelmaa, mutta ei se nyt oikeastaan ollut rankkaa, koska asiana oli ymmärtää Koreaa ja sen taustoja mahdollisimman pitkälle ja kävimme muun muassa huvipuistossa, automuseossa, ja opimme valmistamaan paikallista kimchia. En minä sitä osaa valmistaa vieläkään, mutta ehkä joku päivä.

Normaaliina työviikkoon kuuluu sitten muutama erikoisuus. Kun nokialaiselle työreissu on yleensä tunnin lento Helsinkiin, niin täällä se on 40-50 minuutin bussimatka paikkakunnalle nimeltä Suwon. Siellä on R&D-keskus, jossa on miltei 30 000 ihmistä töissä. Se on hyvin iso alue, jossa on koripallokenttiä yms. ja muutama korkea rakennus, joissa työntekijät pääasiassa ovat. Designihmisten pitäisi olla siellä myös, mutta ovat saaneet erivapauden olla Soulin keskustassa, koska siellä on vapaampi ilmapiiri ja eihän luovia ihmisiä voi insinöörien sekaan sulkea! Sanoo diplomi-insinööri itse.. Joka tapauksessa Suwonissa pitää käydä R&D-kokouksissa miltei viikottain, tai ainakin osan kollegoista olen huomannut siellä ravaavan.

Kokouksissa ei ole yhdelläkään kannettavaa tietokonetta yms., vaan kaikki keskittyvät ko. asiaan, eivätkä tee mitään ylimääräistä. Tämä on hyvä asia. Huono asia on, että palaverit eivät ala silloin kun on kutsuun kirjoitettu, vaan silloin kuin isoin johtaja on paikalla. Tähän aion puuttua, ja ainakin minun kanssani työskentelevät saavat tottua siihen, että palaverit aloitetaan täsmälleen silloin kuin on sovittu.

Suurin osa palavereista on 50% koreaksi ja 50% englanniksi puhuttuja. Koska olen ensimmäinen ulkomaalainen tässä keskuksessa, kielen kanssa on hakemista, ja monesti tuijottelen englanninkielistä materiaalia kun ihmiset keskustelevat koreaksi. Yleensä minulla on joku tulkkaamassa keskustelun antia ja lopuksi kysyvät sitten omia kommenttejani. Kielen kanssa ollaan kuitenkin ottamassa askelta eteenpäin; kaikki raportit tulevat nykyään englanniksi ja materiaaleja käännetään koko ajan englanniksi. Eteenpäin mennään siis, heidän tahdillaan.

Olen pistänyt merkille kaksi asiaa, 1) korealaiset ovat hyvin nopeita kun sitä heiltä vaaditaan (ja sitä vaaditaan melko usein, koska tuotteita on erittäin paljon, ja niiden läpimenoajat ovat lyhyitä) ja 2) korealaiset tykkäävät istua töissä myöhään. Minä lähden yleensä töistä 17:00-17:30 välillä, ja pari kertaa olen kuullut kommentin, että joko olet lähdössä. No, he tietävät, että minulla on erilainen työrytmi ja teen kyllä velvoitetun 40 tuntia viikossa. En usko, että kukaan töissä tekee tuota, sen verran pitkään he siellä istuvat. Ovatko he sitten yhtä tehokkaita kuin suomalaiset? Parhaimmillaan kyllä, mutta en usko, että 14-tuntisen työpäivän aikana voi koko ajan olla tehokas. Ruokatuntikin kestää sen tunnin ja sen he kyllä käyttävät. Ruokala on ihan vieressä  siellä on kolmessa kerroksessa kolmea eri ruokaa tarjolla, ja ihmisiä on...kuka arvaa...paljon. Annos maksaa 2 euroa ja ruoka on tosi hyvää (sori Sodexho). Sitten käydään kävelemässä ja hakemassa esim. Starbucksista kahvia tai jotain muuta.

Senkin olen pistänyt merkille, että klo 16 täkäläiset pitävät tauon, jota kutsun tässä "mussuttelutauoksi". Silloin joku heistä on hakenut Dunkin' Donuts:sta tms. donitseja tai keksejä ja niitä he sitten siinä pienissä joukoissa nauttivat. Itse en olen noihin osallistunut, koska ei ole tarkoitus istua siellä tosiaan iltamyöhään.

Silti, täällä on hyvin tärkeää kuulua ryhmään, ja jos töiden jälkeen joku keksii, että eiköhän lähdetä illalliselle, niin niihin on ainakin joskus hyvä mennä, koska sitä kautta pääsee paremmin sisälle asioista yms. Ryhmä, tiimi, on täällä kaiken a ja o, ja jos et kuulu oman ryhmäsi tiimiin, niin se vaikeuttaa työtäsi huomattavasti. Sama pätee johtamiseen, varsinkin ihmisjohtamiseen. Näitä ihmisiä pitää johtaa ja kohdella eri tavalla ja olenkin jo löytänyt oman tapani, jota aion käyttää hyväksi. Katsotaan tuoko se haluttua tulosta.

Kotona olen sitten klo 18 jälkeen ja se on sitten omaa aikaa, töitä ei tehdä täällä kotona, mikä on hieno asia, kun ottaa huomioon nuo pitkät päivät. Pitkät päivät ovat tosi pitkiä, eräs kolleega kertoi näkevänsä poikaansa 15 minuuttia päivisin. En usko, että hänen palkkansa riittää tuon kompensoimiseen.

 

 

(ilta-aurinko keittiön ikkunasta)

Nämä ovat ahkeria ja ujoja ihmisiä kuten suomalaiset, ja asenne työhön on melkein uskonnollinen, se on heille kunnian asia. Itse en ole niinkään kiinnostunut siitä yrityksestä, jonka palveluksessa kulloinkin olen, vaan enemmän minulle merkitsee tehtävä ja sen tuoma haaste. Paikallisille korealaiset yritykset ovat kansakunnan ylpeys, joiden kanssa iloitaan menestyksestä ja surraan, kun business ei suju. Missä muussa maassa yrityksen eroava johtaja pyytäisi anteeksi koko kansakunnalta ja työntekijöiltään aiheuttamaansa hämmennystä, ei osakkeenomistajilta?

Tämänkertaisen blogi-ihmettelyn aihe olkoon seuraava: joka aamu, kun saavun töihin, kaikki TV:t ovat auki, ja siellä tulee ko. yrityksen oman televisioyhtiön tuottamaa ohjelmaa yrityksen ajankohtaisiin asioihin liittyen ja työn sankareita esittäen. Motivaatiotapa se on sekin....