Täällä taas. Muutimme uuteen kotiimme heinäkuun lopussa, viikkoa ennen Suomen-lomaa ja takaisin Koreaan tulimme kolme päivää sitten. Ystävä kysyi, että tuntuiko kuin olisi kotiinsa palannut ja pakko on myöntää, että tuntui. Suomessa oli ihanaa ja mahtavaa käydä, mutta yhtä mukavaa oli palata tännekin. Vaikka tässä nimenomaisessa kodissa ei montaa päivää vielä olla vietetty, niin paikka tuntuu jo omalta ja ihan oikealta kodilta. Paluuta tänne varmasti helpotti se, että täällä Koreassa on perheessä kaikki mennyt hyvin ja olo on kotoisa, sekä tieto siitä, että oma paikka on myös Suomessa ja asuminen täällä kuitenkin vain väliaikaista. Kuinka väliaikaista, sitä emme tosin vielä tiedä...

 

(Kävin lasten kanssa Deoksugungin palatsissa, joka on kuin pieni keidas Soulin keskustassa. Alue on suht pieni, mutta meillä meni palatsialueella kolmisen tuntia, vaikka taidemuseo oli kiinni. Loistava tunnelma, mahtava sää ja riemukasta seuraa - sain vaikka minkälaisia inspiraatiokohtauksia värejä ja muotoja katsellessa.)

 

Korealaista ruokaa alkoi jo kuukaudessa tulla ikävä, sekä tätä säätä! Tuttavat kylläkin kertoivat, että täällä oli ollut ihan kamala helle varsinkin elokuun alussa, joten voi olla, että sitä ei suomalainen nahka olisi jaksanut. Kävimme siis vilvoittelemassa Pohjolassa ihan oikeaan aikaan. Ne ihmeelliset ötökätkin, jotka valtasivat kaupungin, ovat vaientuneet elokuun väistyessä. Bulgarialainen ystävä tiesi kertoa, että siritys, jota puistoissa kuulimme ei johtunutkaan mistään keskeneräisestä rakennustyömaasta (!!), vaan sen aiheutti jokin "bug". Englanninkielistä nimeä hän ei muistanut, enkä ole koskaan aiemmin moiseen eläimeen tutustunut. Se oli kooltaan noin 5-7 cm ja selässä päälle vielä siivet. Näin pari kertaa, kun sellainen viuhahti puusta toiseen ja muutaman hengettömän kopuran tien varrella. Hyönteispopulaation kasvaessa siritys (ääni oli elektronisen ja kumean kuuloinen, ihan outo) kasvoi ja muutaman kerran ulkona kävellessämme meidän oli korotettava normaalia puheääntämme, sillä siritys oli niin kovaäänistä. Kaikenlaisia otuksia sitä pitääkin olla olemassa, mutta onneksi nuo veijarit eivät sentään ime ihmisiltä verta päinvastoin kuin eräät toiset surisijat.

 

(toinen Deoksugungin tutkimusmatkailijoista)

Ennen muuttoa ja lomaa meillä juhlittiin, sillä Tyttö täytti viisi vee. Huikeata, meidän Omppu on jo noin iso! Tytöllä jäi balettiharrastus nyt ainakin vähäksi aikaa muuton takia, sillä balettikouluun olisi liian pitkä matka uudesta kodista. Balettiope oli silminnähden hämmentynyt kuullessaan, että Tyttö lopettaa ja hän hokikin, että on hyvin hyvin pettynyt ettei saa jatkaa Tytön opena. Tällä Tytöllä kun kuulemma olisi taitoja. Seuraavalla tunnilla hän kertoi, että oli ollut yhteydessä toiseen balettikouluun täällä Jamsilissa ja hän toivoi Tytön tulevan sinne jatkamaan tanssimista, jotta saisi jatkaa hänen openaan. Kuulin nyt elokuun alussa, että tämä järjestely ei ollutkaan onnistunut, joten odotamme vielä ennen kuin Tyttö jatkaa harrastusta. Taukoon on syynä myös tuleva tarhan alkaminen, aloitetaan rauhassa ensin siellä ja katsotaan miten se alkaa sujua.

Poika on oppinut käymään vessassa ihan itsekseen ja ensimmäisen pissan itseksensä pissattuaan selitti innoissaan, että oli kiivennyt pöntölle, asetellut pippelin ja sweeeeeee pissannut kaiken pönttöön. Hienoa – meidän jäbä on oma-aloitteinen ja reipas nuori mies. Täällä Soulissa on pitänyt nyt paluun jälkeen muistutella, että pitää sitten muistaa sanoa ajoissa, kun pissattaa, että ehditään kaupungilla kuleksiessa etsiä lähin vessa. Suomessa Poika tottui siihen, että omalla pihalla "pissa tullee"-huudon kuuluessa nykäistiin vaan äkkiä housut kinttuihin ja suihkuteltiin muuhrahaisia kohden. Voipi olla, että eräs Kempeleen pihoista kukkii valtoimenaan ensi kesänä urean voimin.

 

(vähän vanhempi, veljen ottama kuva juhannuksenviettopaikastamme Yeoidon saarella Soulissa)

Vessa-asioista tulikin mieleen, että en ole saanut kokeiltua noita tietokonepönttöjä vielä. Tai siis pönttöjä olen kyllä käyttänyt, mutta "vanhanaikaisesti". Vaikka kuinka yritän rohkaista itseäni kokeilemaan nyt edes jotakin niistä namikoista, niin siinä kankku paljaana istuessa rohkeus aina pettää. Taidan laittaa Miehen asialle koekaniiniksi ja kerron sitten ensi kerralla, että kuinka kävi. Lupaan seistä vieressä tai ainakin oven lähellä tukena testitilanteessa.

Lapsille on katsottuna tarha, jossa lapset aloittavat lokakuun alusta. Täällä tarhoihin ei tarvitse jonottaa paikkaa, kuten Suomessa, vaan tarhoissa tuntuu aina olevan tilaa. Olen käynyt useammassakin tutustumassa ja kaikkiin paikkoihin olisi päässyt mukaan. Korealaiset ottavat lasten kouluttamisen tosissaan ja tarhojakin kutsutaan usein "kouluiksi". Viisivuotiaat eivät todellakaan enää ole kotona päivisin, eivätkä tuntemani kolmevuotiaatkaan. Minulta on kyselty, että pidänkö opetustunteja kotona, kun lapset eivät ole tarhassa.. Juu en, ja kerronkin, että olemme vielä kesälomalla, jotta eivät raasut huolestuisi, että vallan meidän lapset ovat heitteillä, kun heitä ei kouluteta. Englannin kieltä opetetaan lähes kaikissa korealaisissa tarhoissa, osassa tunti tai pari viikossa ja osa tarhoista on täysin englanninkielisiä. Tutkimusretkillä käydessäni oli hupaisaa käydä juttelemassa tarhanjohtajien kanssa, jotka eivät itse puhuneet englantia juuri ollenkaan, heidän silti yrittäessään luoda positiivista mielikuvaa siitä, että kannattaa laittaa lapset heidän tarhoihinsa. Meillä on tutkimukset vielä kesken, sillä selvittelyn alla on vielä muutama täältä löytynyt englanninkielinen tarha. Jos mikään niistä ei ole huippu, niin valmiiksikatsottuna on oikein hyvän oloinen opinajho.

 

(Tämä ei ole hätävarjelun liioittelua; helleaikaan todellakin tarvitsee hellehatun ja päivänvarjon. Tytöllä porotukselta suojaa (ohuet) pitkät hihat ja polvisukat, mutta Poika tykkää tuuetella nahkaansa.)

Täällä elo jatkuu siitä mihin se lähtiessä jäi: kiertelemme ja katselemme ja nautimme lämmöstä. Illallakin on ihanaa olla ulkona, kun ei viluta eikä ole itikoita korvissa inisemässä. Syksy on kuulemma erityisen hieno vuodenaika Koreassa – odotan innolla!

Ihmettelyssä korealaisten koreakielisyys. Kieli itsessään sisältää sanontoja, joiden nyanssien oppiminen kestää aikansa ja vaatii lähinnä natiivin tulkin vierelle kertomaan historiallisia taustoja ja avaamaan piilotettuja merkityksiä. Lisäksi mainoksissa ja esimerkiksi korteissa ihmisiä puhutellaan melkoisen koukeroisesti, näin suomalaisin korvin ajateltuna (ehheh). Kävin katsomassa erään tarhan tietoja netistä ja ensimmäisenä kotisivuilla oli tervehtys tarhan CEO:lta (kyllä, tarhatkin tarvitsevat sellaisen). Tarhan nimeä en muista, mutta tervehdys alkoi sanoin "Thank you for loving xxx" ja x:n paikalla siis tarhan nimi. Öö, tuota, you're welcome, mutta tulin vaan tarkistaan teidän osoitetta... Mielestäni parhain koukero on ollut erään leipäpussin toivotus leivänsyöjälle (ihan tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta jotenni se meni tyyliin:) "May your days be filled with joy and your life with everlasting happiness and harmony amongst your family and friends as you enjoy this bread we prepared with uttermost love and care". En muista Suomessa nähneeni ikuisen onnen ja harmonian toivotuksia paljonpa juuri missään, saatikka sitten perunalimppupussin kyljessä.